lauantai 11. heinäkuuta 2009

Rassin 9-viikkoiskuvat



Uusi päivä, uudet kujeet. Tänään Rassi ei ole tehnyt juurikaan muuta kuin purrut kaikkea mahdollista. Se joko istuu ja tuijottaa kaukaisuuteen tai sitten se puree apinan raivolla kaikkea tielle osuvaa. Kaikkein mieluiten meitä ihmispoloja. Ennen kuin Rassi oppi istumaan käskystä (tai ehkä noin pienen pennun kanssa voisi sanoa pyynnöstä) se ei oikeastaan koskaan istunut. Se vain juoksenteli, seisoi paikallaan tai nukkui. Nyt, kun se on keksinyt tuon istumisen ihanuuden, se istuskelee pihallakin katsellen kaukaisuuteen. Mitähän siellä pään sisällä mahtaa liikkua?!

Tänään oli siis tarkoituksena kuvata ukosta 9-viikkoiskuvat ja samalla harjoitella kynsienleikkuutta ja ajella vähän trimmerillä. No, koska juuri tämä päivä sattui olemaan se, jolloin ihan kaikkea piti purra, näihin toimenpiteisiin tuli huomattavasti lisää haastetta. Sain melkein painia Rassin kanssa, että sain kynnet leikattua. Luulen, että melkein vartti meni ennen kuin se tajusi, että minä en aio antaa periksi ja ne kynnet leikataan. Piste. Se teki kaikki mahdolliset temput ja jopa itki muutaman sekunnin päästäkseen piinasta. Ei auttanut. Sitten, kun se oli taistellut itsensä väsyksiin kynsien leikkuukin sujui ihan mallikkaasti. Vielä, kun olisin itse arastelematta ja napsisin nopeammin menemään...tuntuu, että kolmessa vuodessa on ihan unohtanut, että miten ne kynnet oikein leikataan. Täytyy alkaa napsia kynsiä useammin kuin kerran viikossa, jos näyttää että hommasta tulee aina samanlainen show kuin tänään.

Kynsienleikkuun jälkeen pidettiin pieni tauko ja sen jälkeen päivän kaunistautumisprojekti sai jatkoa minitrimmauksen muodossa. Se sujui hieman paremmin vaikka siinäkin sai väistellä hampaita ihan urakalla. Kaiken tämän jälkeen sekä koira, että 'trimmaaja' olivat hikisiä ja väsyneitä, joten kuvista tuli sen mukaisia. No, tulipa harjoiteltua. Ensi viikolla (ehkä) parempia kuvia. Ensimmäisessä kuvassa siis nähtävillä löröhäntä-Rassi ja viimeinen kuva kruunannee kaiken. Uskon, että ilmeestä voi aika helposti lukea kuinka järkevänä Rassi tämän päivän toúhuja piti...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti